Työmarkkinaosapuolten neuvottelut ovat jumissa ja hallituksen kehysriihi lähenee. Työmarkkinajärjestöt ovat odottaneet, onko hallituksella mahdollisesti jotain etukäteen kerrottavaa. Ei ole, kertoo pääministeri.
- Ei ole kovin paljon kerrottavaa, paitsi mahdollisuus tukea, jos työllisyyttä lisäävästä paketista sovitaan, pääministeri Jyrki Katainen (kok.) kertoi kokoomuksen puheenjohtajapäivillä Porvoossa.
Työmarkkinajärjestöiltä odotetaan palkkaratkaisua ensi viikon alussa. Hallituksen kehysriihi alkaa torstaina. Siellä linjataan talous- ja veropolitiikan suuntaa.
- Ellei tulosta synny työmarkkinoille, se johtaa huonompaan työllisyystilanteeseen, Katainen uskoo.
Hän ei kuitenkaan odota radikaaleja vaikutuksia ja uskoo työmarkkinajärjestöjen kantavan vastuunsa tavalla tai toisella.
Hallituksen tavoitteissa on velan kasvun taittaminen ja alijäämän saaminen yhteen prosenttiin bruttokansantuotteesta. Katainen korostaa, ettei vielä tiedetä kuinka suuri sopeutustarve on.
- Ratkaisut tehdään sitten, kun tiedetään, kuinka suuria sopeutuksia on tehtävä. Suomi ei saa ylivelkaantua ja uusia työpaikkoja on synnyttävä, Katainen linjaa.
Katainen ei edellenkään halua lähteä mukaan keskusteluun mahdollisista keinoista. Siksi hän ei ota kantaa esimerkiksi yhteisöveron mahdolliseen kevennykseen. Lauantaina kokoomuksen puheenjohtajapäivillä Katainen mainisti kuitenkin puheessan, että kehysriihessä on tehtävä rankkojakin ratkaisuja, jotta työpaikat säilyisivät.
Aiemmin muun muassa valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) on uumoillut, että puolen miljardin euron sopeutus ei riitä.