Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin mielestä Suomen hallitus on hyväksynyt veroparatiisin, Kyproksen, pelastuspaketin.
Hänen mukaansa paketti myönnettiin vankoista rahanpesuepäilyistä huolimatta, ne sivuuttamalla ja se pannaan heti toimeen.
- On syytä muistuttaa, että pelastuspaketit ovat vastoin EU:n omia sopimuksia. Siis yhteisesti sovittujen pelisääntöjen rikkomista, Soini sanoo.
Hän muistuttaa, että paketin maksajina ovat euroalueen veronmaksajat. Suomi maksaa, Ruotsi ei, paitsi pienen määrän IMF:n kautta.
- Perussuomalaiset vaativat hallitukselta tiedonantoa asiasta, joka päättyy luottamuslauseäänestykseen eduskunnan suuressa salissa. Mikäli hallitus ei tiedoantoa anna, tulen esittämään perussuomalaisten eduskuntaryhmän ryhmäkokoukselle välikysymyksen jättämistä asiassa.
Soini jatkaa värikkääseen tyyliinsä Kyproksen pelastuspaketin kommentoimista.
- Sijoittajavastuu on tämän paketin viikunanlehti. Sillä ei kannattaisi ylenpalttisesti elämöidä. Se on sama kuin iloitsisi airon löytymisestä, kun kaleeri uppoaa.