Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) mukaan Suomi edellyttää, että sijoittajien on osallistuttava Kyproksen talouden pelastamiseen.

- Ne, jotka tämän sopan ovat keittäneet, niiden täytyy myös tätä soppaa syödä, Urpilainen sanoi saapuessaan euroryhmän kokoukseen Brysselissä. Kokous käsittelee Kyprokselle myönnettävää hätälainapakettia.

- Pankkien omistajien ja myös pankkeihin sijoittaneiden tulee kantaa oma vastuunsa tämän kriisin hoidossa, Urpilainen totesi.

Hänen mukaansa Saksa, Hollanti ja Kansainvälinen valuuttarahasto ovat tukeneet Suomen linjaa sijoittajavastuussa.

Urpilaisen mukaan Suomi pitää tärkeänä, että Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on mukana Kyproksen pelastuspaketissa. Suomi haluaa myös, että Kyproksen rahanpesuepäillyt selvitetään. Puutteiden korjaaminen tulee ehdoksi sille, että Kyprokselle voidaan antaa rahaa.

Pelastuspaketin koon pitäisi Urpilaisen mukaan olla alle sata prosenttia saarivaltion 17 miljardin euron bruttokansantuotteesta, jotta se olisi uskottava. Ensimmäiset arviot lainan koosta olivat noin 17 miljardia euroa, mutta euroryhmän puheenjohtaja Jeroen Dijsselbloem arvioi hiljattain, että 10-13 miljardia riittäisi.

Urpilainen ei ennakoinut tämän illan neuvottelujen tulosta.

- Tänään tullaan käymään pitkä keskustelu mutta se, päästäänkö vielä lopputulokseen, en osaa sitä vielä sanoa. Näkemykset saattavat olla vielä hyvin kaukana toisistaan, Urpilainen sanoi.