Mistä on kyse?

Ministeri Koskinen päätyi esittämään uuden Luonnonvarakeskuksen johtopaikaksi Helsinkiä taloudellisten ja toiminnallisten kysymysten vuoksi. Koskinen katsoo, että koko maan alueelle levittäytyneen organisaation johtaminen on helpointa juuri Helsingistä.

Johdettavana on organisaatio, joka on hajautettu yli 30 paikkakunnalle. Koskinen kirjoittaa blogissaan, että Helsingistä on hyvät liikenneyhteydet eri puolille Suomea. Lisäksi kansainvälisiä suhteita on käytännöllisintä hoitaa Helsingistä.

Luonnonvarakeskus yhdistää Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen, Metsäntutkimuslaitoksen sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen. Keskuksen palveluksessa tulee olemaan yhteensä lähes 2 000 henkilöä. Johto-organisaatiossa työskentelee enintään kaksikymmentä henkilöä.

Maakunnat jäivät kakkoseksi

Sijoittamista pohdittaessa pääkaupunkiseudun lisäksi mukana olivat Joensuu, Jokioinen, Jyväskylä, Oulu, Rovaniemi ja Turku. Esimerkiksi Joensuuhun pääpaikkaa haviteltiin siksi, koska sinne on muodostunut vahvaa metsäalan osaamista.

Koskinen muistuttaa kirjoituksessaan, että luonnonvarojen hyödyntämiseen perustuvat elinkeinot ovat pitkälti maakunnissa. Hän myös kirjoittaa, että fuusiohanke on erinomainen tilaisuus parantaa luonnonvaratutkimuksen kykyä palvella yhteiskuntaa.