Eduskuntaan täksi kaudeksi parinkymmenen vuoden tauon jälkeen noussut Pentti Kettunen korostaa, että pyyntöä ehdokkaaksi ei ole tullut. Pyyntö ei toisaalta tulisi yllätyksenä.

Kettunen on noussut julkisuuteen koppakuoriaisaloitteella, jossa hän esittää alueen lohkaisemista UKK-puistosta vihreille koppakuoriaisten paimentamista ja suurpetoihin tutustumista varten.

- Jos en ole aikaisemmin ollut tunnettu läpi koko maan, niin nyt näyttää siltä, että aloite saa niin paljon julkisuutta, että tunnettavuutta tulee, sanoo Kettunen.

Kettunen ei suoralta kädeltä ota kantaa siihen, mitä hän vastaisi, jos perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kysyisi Kettuselta halukkuutta lähteä europarlamenttivaaleihin ehdokkaaksi.

- Jos tällainen pyyntö sattuisi tulemaan, niin pitkän harkinnan jälkeen ilmoittaisin kantani, olisiko se myönteinen vai kielteinen. Tällä hetkellä pidän ajatusta mielenkiintoisena, Kettunen toteaa.

Koppakuoriaisaloite on laitettu eduskunnassa aikalisälle syksyyn saakka. Europarlamenttivaalit pidetään ensi vuonna.