Kuntien lausunnot hallituksen kuntauudistushankkeesta kertovat keskustan eduskuntaryhmän tekemän yhteenvedon mukaan kuntien olevan edelleen haluttomia laajamittaisiin kuntaliitoksiin.
Syvin rintamalinja kulkee keskustan mukaan keskuskaupunkien ja maaseutukuntien yhdistymishaluissa. Keskuskaupungit kokevat kuntarajat kehityksen esteenä ja maakunnat epäilevät niiden hamuavan valtaa ja rahaa, todetaan yhteenvedossa.
Entinen kuntaministeri Tapani Tölli (kesk.) arvioi kuntien lausuntoja hyvinkin kriittisiksi.
- Suurin osa kunnista ei ole sitoutunut toteuttamaan tätä uudistusta hallituksen tarkoittamalla tavalla.
Kehys- ja maaseutukunnissa kannetaan yhteenvedon mukaan huolta palvelujen etääntymisestä ja vaikutusmahdollisuuksista suurkunnissa. Kuntien mukaan uudistusta myös sekoittavat entisestään epäselvät ja kuntauudistuksen kanssa ristiriitaiset linjaukset sosiaali- ja terveysalan uudistuksista.
- Tämä ei ole toteuttamiskelpoinen hanke tämä kuntarakennelakiesitys. Siitähän sitä lausuntoa pyydettiin, kiteyttää Tölli.
Suuret kunnat pieniä valmiimpia pakkoliitoksiin
Töllin mukaan on kyllä suuria kuntia, jotka ovat valmiita antamaan hallitukselle vahvat toimivaltuudet jopa pakkoliitoksiin asti, mutta suurin osa kunnista ei ole valmiita tähän.
Töllin mukaan tarvittaisiinkin keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän ehdottamaa hallitus-oppositio -rajan ylittävää yhteisseminaaria kuntien ja asiantuntijoiden kanssa. Seminaarissa mietittäisiin, miten kuntauudistusta vietäisiin eteenpäin vapaaehtoisuuteen perustuen.
Keskustan yhteenvedon mukaan valtaosa kunnista pitää myös uudistuksen aikataulua haasteellisena. Samoin enemmistö kunnista katsoo kuntaliitoksista päättämisen kuuluvan niille itselleen kunnallisen itsehallinnon perusteella.
Keskustan eduskuntaryhmä keräsi tiedot kuntien lausunnoista valtionhallinnon hankerekisteristä. Kunnat jättivät lausuntonsa 7. maaliskuuta mennessä.