Teuvan luottamushenkilöt ovat olleet tyytymättömiä Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän taloudenpitoon ja -seurantaan. Perussuomalaiset, vasemmisto ja sosiaalidemokraatit tekivät viime vuoden lopulla aloitteen liikelaitoksesta eroamiseksi.

Keskustan valtuustoryhmä vastusti aloitetta, mutta kun myös kokoomus kääntyi aloitteen kannalle, enemmistö oli uusien yhteistyöselvitysten kannalla. Valtuusto päätti perustaa työryhmän yhteistyösuuntia selvittämään. Lähinnä vaihtoehtoina ovat JIK (Jalasjärven-Ilmajoen-Kurikan kuntayhtymä) tai rannikkokuntien K-5.

Aloitetta käsiteltiin Teuvan valtuustossa viikko sitten. Keskusta jäi äänestyksessä vähemmistöön äänin 15-12 ja täten valtuusto päätti perustaa työryhmän muita yhteistyösuuntia selvittämään. Työryhmään valitaan jokaisesta valtuustopuolueesta edustaja.

Kustannusten nousu kismittää

Vasemmiston valtuustoryhmän puheenjohtaja ja eroaloitteen puuhamies Jarmo Kiviluoma sanoo, että he ovat olleet tyytymättömiä liikelaitoksen kustannusten nousuun.

- Peruspalveluiden kustannukset ovat viime vuosina nousseet Teuvalla enemmän kuin maassa keskimäärin. Myöskään liikelaitoksen talouden seurantaan ei olla tyytyväisiä, sanoo Kiviluoma.

Keskusta olisi kehittänyt nykyistä mallia

Keskustan valtuutettu Aulis Ranta-Muotio puolestaan pitää selvitykseen ryhtymistä hätiköitynä, kun kunta- ja soteuudistus ovat vielä kesken.

- Siinä saattaa käydä muutenkin niin, että nämä liikelaitokset loppuu ja tilalle tulee maakunnallinen malli. Keskustan valtuustoryhmä olisi halunnut tässä vaiheessa keskittyä kehittämään nykyistä Suupohjan yhteistyötä, toteaa Ranta-Muotio.

Ranta-Muotio lisää, että liikelaitoksista, jotka perustettiin Paras-hankkeen yhteydessä, ei edes voi niin vain erota. Ranta-Muotio on myös huolissaan naapurikunnista, sillä jos Teuva irtaantuisi yhteistyöstä, Kauhajoen, Karijoen ja Isojoen väestöpohja ei enää riittäisi ylläpitämään Suupohjan kuntayhtymää. Eikä Ranta-Muotio ole mitenkään varma, että esimerkiksi rannikon kunnat tälläkään kerralla Teuvaa mukaansa huolisivat.

Suupohjan liikelaitoskuntayhtymä on toiminut vuodesta 2009 ja se hoitaa Kauhajoen, Teuvan, Isojoen ja Karijoen kuntien sosiaali- ja terveyspalvelut.