Valtioneuvoston kanslia tilasi professori Pekka Himasen Sofos Oy:lta 700 000 eurolla Suomen tulevaisuutta käsittelevän tutkimuksen.

Pääministeri Jyrki Kataista (kok.) on arvosteltu, koska tutkimus tilattiin ilman kilpailutusta.

Katainen on puolustautunut arvostelijoita vastaan.

Kajaanilainen kansanedustaja Pentti Kettunen (ps.) pitää Kataisen puolustautumista osoituksena ylimielisyydestä.

- Katainen kuvittelee, että kun hän on näin pitkään ollut pääministerinä, hän saa tehdä ihan mitä tahansa ja kaikki muut hyväksyvät. Kataisesta on tullut hyvin ylimielinen. Hän ilmoitti, että päätös olisi sama jos tutkimustilaus toistuisi.

Kettusen mielestä tutkimuksen tilaamista ei puolla se, että Himasen oman yrityksen kerrotaan sijoittaneen samaan tutkimukseen 100 000 euroa omaa rahaa.

- Jos saa 700 000 euroa ja panee 100 000 euroa omana pottina niin siitä jää vielä 600 000 euroa. Onhan se melko kannattava kauppa, Kettunen sanoo.

Tekikö Jyrki Katainen virhearvion?

Kansanedustaja Eero Suutari (kok.) odottaa rauhassa tietoja siitä, tilasiko valtioneuvosto tutkimuksen Pekka Himaselta virheellisesti.

- Ilmeisesti rahoituksia on etsitty sille, että olisi saatu kansainvälinen tutkimus aikaiseksi. En lähde argumentoimaaan, onko se tehty laillisesti vai ei. Tutkimus on menossa. Aikanaan selviää, mitä virheitä hankintapäätösprossissa on tehty.

Suutarin mielestä näyttää siltä, että Kataista arvostellaan kevein perustein.

- Minun näkemys on, että kun Kataisesta ole toistakymmentä vuotta kestäneen näkyvillä olon aikana löytynyt mitään rikkeitä tai arvosteltavia asioita, niin tästä tehdään elämää suurempi asia.

Tutkimuksen tilaamisen tarkoitus on ollut saada kuva Suomen erilaisista mahdollisista tulevaisuuksista, Suutari huomauttaa.