Maatalousministeri Jari Koskisen (kok.) mukaan ihmisiä pelottavat ja toistuvasti pihoilla liikkuvat sudet voidaan poistaa.
- Pihasudet pitäisi saada pihoista pois. Jos toistuvasti samat yksilöt käyvät pihassa häiritsemässä, niin silloin on perusteet antaa tappoluvat näille susille, totesi ministeri Jari Koskinen YLE TV1:n Ykkösaamussa.
Koskisen mukaan lupia tällaisten susien lupien hävittämiseksi on riistakeskuksilla.
- Ne sitten arvioivat, täyttyvätkö edellytykset, ja sitten lupa voidaan antaa. Lupia on jäljellä toistakymmentä, ministeri sanoo.
Samalla hän muistuttaa, ettei kuka tahansa voi ihan miten vaan omatoimisesti hävittää susia pihaltaan.
- Varmaan ainoa peruste olisi se, että selkeässä tilanteessa pitäisi puolustaa itseään tai lapsiaan. Mutta siitä pitäisi olla selkeä näyttö.
Myös poliisi voi hävittää vaaraa aiheuttavan suden, mutta vain harkinnan jälkeen.
WWF: Metsästys ajaa susia pihapiireihin
WWF Suomen ohjelmajohtaja Petteri Tolvanen on periaatteessa samaa mieltä pihasusien poistamisesta, mutta muistuttaa, etteivät kaikki sudet suinkaan ole pihasusia.
- Silloin, jos puhutaan todellisesta pihasudesta. Siis sama yksilö toistuvasti tulee talon pihapiiriin ja on tottunut hankkimaan ravintoa ihmisten pihoilta. Näihin yksilöihin tulee näitä poikkeuslupia käyttää, Tolvanen sanoo.
Tolvanen muistuttaa myös, että pahimmillaan salametsästys hajottaa lauman, jolloin nuoret sudet harhailevat tavallista enemmän ja ilmestyvät pihapiireihin.
- Kiinteässä laumassa elävä susi ei tätä tyypillisesti tee, Petteri Tolvanen huomauttaa.