Kyproksen tukemiseksi suunniteltu tukipaketti pitää käsitellä eduskunnan täysistunnossa, vaatii keskusta.
Perussuomalaiset esittivät saman vaatimuksen torstaina.
Keskustan mielestä kaavailtu tukipaketti koskee uutta tuettavaa maata ja on siis kokonaan uusi tukipaketti. Puolue laskee, että maalle kaavaillut rahat tarkoittavat Suomen osalta jopa satoja miljoonia euroja. Siksi sen käsittely pelkästään suuressa valiokunnassa ei riitä.
Keskusta ei aio kannattaa saarivaltiolle tekeillä olevaa avustuspakettia. Puolue perustelee kantaansa niillä epäilyillä, että "Kyproksen pankkitoimintaan näyttää liittyvän rahanpesua ja ehkä muitakin epäselvyyksiä".
Tukipaketin sijaan Kyproksen pitäisi saada tarvitsemansa rahat kokoon leikkauksilla ja säästöillä.
Kyproksen arvioidaan tarvitsevan jopa 17 miljardia euroa pankkien pelastamiseen ja valtion menoihin. Summa on saman kuin maan yhden vuoden bruttokansantuote.