Perussuomalaiset on pettynyt hallituksen puoliväli-istunnon tuloksiin. Eduskuntaryhmän puheenjohtajan Pirkko Ruohonen-Lernerin mielestä hallituksen todelliset teot puuttuvat.
Perussuomalaiset jäivät kaipaamaan etenkin asuntorakentamisen elpymistä sekä ikääntyvien työllistymistä auttavia keinoja.
- Vaikuttaa aika laihalta konkreettisten esitysten suhteen, arvioi Pirkko Ruohonen-Lerner perussuomalaisista.
- Siinä kerrattiin aika paljon hallitusohjelman linjauksia. Rakentaminen ei ole käynnistynyt. Me emme voi kovin kauan odottaa sitä.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan mielestä hallitus on rikkonut isot lupauksensa hallitusohjelmasta.
- Luvattiin painaa työttömyys viiteen prosenttiin. Luvattiin saada valtion velkaantuminen kuriin, luettelee Ruohonen-Lerner.
Perussuomalaisten mielestä eduskunta käy tyhjäkäynnillä, koska hallitukselta ei tule lakiesityksiä.
- Tarkoittaako vastuunkantaminen sitä, että tulevien hallitusten pöydälle kannetaan vastuuta, Ruohonen-Lerner hymähtää.