Opetusministeri Jukka Gustafsson (sd.) tyrmää julkisuudessa olleet epäilykset siitä, että Saudi-Arabian hallinnon edustajat peruivat suomalaisministerien vierailun, koska Suomesta ei ollut ministeritason edustusta Riadin opetus- ja koulutusalan suurmessuilla.
Gustafsson kertoo Yle Radio 1:n Ykkösaamussa, että todennäköisin syy pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin (kok.) vierailun kaatumiselle on tiedossa.
- Saudi-Arabiassa vanha kuningas on erittäin huonossa kunnossa ja ilmeisesti sen takia sitten tämä matka on peruttu, Jukka Gustafsson sanoo.
Matkan kariutumisesta ensimmäisenä kertonut Suomen Kuvalehti arvioi, että peruuntuminen liittyisi siihen, ettei opetusministeri osallistunut Saudi-Arabian viimeviikkoisille opetusmessuille, joiden pääosassa Suomi oli. Tilaisuuteen osallistui opetusministeriön ylin virkamies, valtiosihteeri Tapio Kosunen.
- Tässä asiassa nyt on liitetty toisiinsa kaksi asiaa, joilla ei ole mitään tekemistä keskenään, Gustafsson sanoo.
Hänen tietojensa mukaan Saudi-Arabiassa oltiin tyytyväisiä siihen, että tilaisuuteen osallistui Suomesta varaministeritasoa edustava valtiosihteeri.
- Totta kai ymmärrän sen puolen, että ainahan se tuntuu paremmalta, jos ministeri on paikalla, mutta tässä yhteydessä tehtiin sellainen arvio, että tämäkin taso riittää.
Katainen ja Stubb lähtevät ensi lauantaina vienninedistämismatkalle Qatariin ja Arabiemiirikuntien liittoon. Alun perin matkan pääkohteena piti olla Saudi-Arabia.