Hallituksen poikkeuksellinen kuuden puolueen laajuus on johtanut päätöksenteon hitauteen, arveli vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto Ylen aamu-TV:n haastattelussa.
Haaviston mielestä moitteet hallituksen päättämättömyydestä suurissa rakenteellisissa uudistuksissa ovat osin perusteltuja. Päätöksenteon hitaus on seurausta sitä, että mukana on poikkeuksellisen paljon puolueita, joiden kesken on saavutettava konsensus, Haavisto sanoi.
- Tämä on ollut hallitustyöskentelyn ikävin piirre, Haavisto luonnehti.
Kokoomuksen kansanedustaja Petteri Orpo muistutti, että kuntauudistus, samoin kuin sosiaali- ja terveysuudistus ovat suurin suomalaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan koskaan tehty uudistus. Asiat ovat vaikeita, mutta hallituksen on nyt kevään aikana saatava aikaan ratkaisuja, hän totesi.
SDP:n kansanedustaja Jouni Backman luotti siihen, että uudistukset valmistuvat tällä vaalikaudella.
Hän oli itse havainnut mielestään uuden ilmiön, jossa uudistuksia koskevat riidat eivät niinkään puolueiden välisiä, vaan puolueiden sisäisiä. Puolueiden sisällä on erilaisia linjauksia, jotka johtuvat siitä, että asiat ovat yksinkertaisesti niin vaikeita, Backman pohti.
Keskustelijat eivät nostaneet esiin uudenlaisia keinoja esimerkiksi työllisyyden tai yritysten kannattavuuden parantamiseen. Jouni Backman huomautti tosin, että Elinkeinoelämän keskusliitto voi unohtaa ajatuksensa yhteisöveron laskemisesta 15 prosenttiin.
Hallitus kokoontuu tänään torstaina tekemään hallituskauden puolivälitarkistusta. Backmanin mukaan siinä valmistellaan maaliskuun kehysriihtä, jossa merkittävät päätökset hallituskauden lopusta tehdään. Tänään ei ole varsinaisten päätösten aika, hän arveli.