- SM-liigaan pesiytynyt epäinhimillinen väkivalta ja valmentajien kaiken arvostelun alittava käyttäytyminen on tällä hetkellä suurin uhka myös junioriurheilulle. Fiksut vanhemmat ja nuoret arvioivat todella vakavasti tilannetta. Onko mitään järkeä panostaa lapsuuden ja nuoruuden parhaat vuodet lajiin, joka suomalaisella huipputasolla kulminoituu vastustajan solvaamiseen ja vahingoittamiseen, Rundgren kysyy.
Kansanedustajan mielestä sponsoreiden reaktiot ovat aivan ymmärrettäviä, kun ne yksi toisensa jälkeen ilmoittavat vetäytyvänsä jääkiekon tukemisesta. Sivistysvaliokunta järjesti viime syksynä laajan kuulemisen jääkiekkoväkivallasta. Päävalmentaja Jukka Jalosta myöten kuulemistilaisuuteen suhtauduttiin vakavasti.
- Mikään ei kuitenkaan näytä muuttuneen parempaan suuntaan, päinvastoin. Olemme tulleet tilanteeseen, jossa SM-liigan ja jääkiekkoliiton johdossa on herättävä lukemaan ajan merkkejä. Tai muutoin menetämme tämän lajin, kuten suomalaiselle hiihdolle tapahtui doping-skandaalien vuoksi.
Rundgren on neljän jääkiekkoa pelanneen pojan isä ja kuuluu eduskunnan sivistys- ja urheiluvaliokuntaan.