Italian parlamenttivaalien ääntenlaskenta on valmistunut. Tulos on kahden suurimman vaaliliiton osalta äärimmäisen tasainen.

Keskustavasemmistolainen Pier Luigi Bersanin vaaliliitto on saanut parlamentin alahuoneeseen noin 29,55 prosenttia ja senaattiin 31,6 prosenttia äänistä.

Italian entisen pääministerin Silvio Berlusconin keskustaoikeistolainen vaaliliitto on puolestaan saanut alahuoneeseen noin 29,2 prosenttia ja senaattiin 30,7 prosenttia äänistä.

Kolmanneksi eniten ääniä on saanut koomikko Beppe Grillon Viiden tähden liike. Se sai senaattiin 23,8 prosenttia äänistä.

Pääministeri Mario Montin keskustalainen vaaliliitto jäi noin 10 prosentin kannatukseen parlamentin molemmissa kamareissa.

Vaalitulos synnyttänee pattitilanteen, jossa toimintakykyisen hallituksen muodostaminen on vaikeaa. Tulos voi johtaa myös uusintavaaleihin.

Äänestysvilkkaus oli 75,1 prosenttia. Luku on italialaisittain alhainen, sillä yleensä äänestämässä käy yli 80 äänioikeutetuista.