Työiän pidentämisestä puhuttaessa on unohdettu työkyvyttömyyseläkkeellä olevat. Monet heistä haluaisivat vielä käydä töissä, mutta se on tehty hankalaksi. Asenteet ovat pahimmat esteet, samoin kuin järjestelmän kirjavuus.

- Meillä on tapana kokeilla yhtä auttamisen muotoa kerrallaan. Hups, siinä meneekin viisi vuotta ja taas ollaan työkyvyttömyyseläkkeellä. Ihmiset sanovat, että he haluaisivat tehdä töitä, muistuttaa ministeri Paula Risikko.

Osatyökykyisyydellä tarkoitetaan toimintakyvyn vajausta, joka haittaa työntekoa. Oikeilla toimilla tätä haittaa tai sen käytännön merkitystä voidaan lieventää tai poistaa.

Kirjava järjestelmä esteenä

Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaankin uutta toimintakonseptia, jolla työkyvyttömyyselääkeellä olevia ja muun muassa vammaisia autetaan työn saannissa tai työelämässä jatkamisessa.

Nyt asiaa käsittellään monessa paikassa ja usein helpommalta tuntuu luovuttaa, kuin pyristellä mukana työelämässä. Ministeriön tavoitteena on saada joko työpaikalta tai työterveydestä yksi taho, joka koordinoi asiaa.

Keinovalikoimaa on jo nyt

- Työpaikkahan voi saada taloudellista tukea, eli kannusteita siihen, että palkkaa esim. vammaisia töihin. Erilaisia keinoja löytyy niin työterveyshuollossa ja yleensä terveydenhuollon piirissä, kuin myös koulutuksen ja sosiaalivakuutuksen piiristä. Kyllä meillä työkaluja on. Niistä ei välttämättä vain kaikki tiedä, pahoittelee Risikko.