TV1:n Ykkösaamussa vierailleen Pekkarisen mukaan tiiviit suhteet työmarkkinajärjestöihin eivät ole hyvä asia etujärjestöjenkään kannalta.
- Helpottaako työmarkkinaratkaisuja se, että työnantajan tärkeimmällä paikalla istuu yhtäkkiä hallituksen pääpuolueen johtava poliitikko?, hän epäilee.
Pekkarinen lisää, että työministerinä istuu vastaavasti SAK:n entinen puheenjohtaja.
- Päällepäin näyttää siltä, että tämä on korporaatioiden hallitus, mutta auttaako se? Tämä jää nähtäväksi hallituksen puoliväliriihessä ensi viikolla.
Yhteiskuntasopimuksen turvin lisävelkaa investointeihin
Pekkarinen perää hallitukselta rohkeita ratkaisuja, jotta investoinnit Suomeen saadaan nousuun.
Hän ehdottaa lisävelan ottamista nimenomaan investointien vauhdittamiseen. Se vaatisi kuitenkin kestävää työmarkkinasopua.
- Edellytyksenä on, että työmarkkinajärjestöt sopivat työn määrän lisäämisestä määrätietoisesti useamman vuoden ajan ja samalla pitävät työn hinnan kilpailukykyisenä.
Pekkarinen ehdolle 2015 vaaleihin
Pekkarinen ei aio enää lähteä keskustan puheenjohtajakilpaan, eikä asetu ehdolle ensi vuoden europarlamenttivaaleissa.
Sen sijaan vuoden 2015 eduskuntavaaleissa hän aikoo olla jälleen ehdolla.
- Ehdottomasti, jos vain terveyttä riitää, Pekkarinen toteaa epäröimättä.
Mauri Pekkarinen on ollut kansanedustajana ensi kuussa 34 vuotta.