Niin sanotussa Nuorisosäätiö-jutussa viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen luottamusaseman väärinkäytöstä tuomittu kansanedustaja Antti Kaikkonen (Kesk.) saa säilyttää paikkansa Tuusulan kunannvaltuustossa.

Tuusulan kunnanvaltuuston puheenjohtajan Tuija Reinikaisen mukaan Kaikkosen jatkamiselle ei löydy laillisia esteitä, joten kuntakaan ei näe syytä Kaikkosen erottamiselle.

Kun tieto Kaikkosen rangaistuksesta tuli, Tuusulassa keskusteltiin asiasta kunnanhallituksen ja -valtuuston puheenjohtajan, kunnanjohtajan, kunnan juristin kanssa sekä muiden ryhmien kesken.

Keskustelu käytiin yleisellä tasolla tilanteesta eikä tuomio ollut vielä silloin saanut lainvoimaa. Asiaan ei tuolloin otettu kantaa.

- Myöhemmin sitten selvisi, kun keskustelua käytiin, että kuntalaissa tuo raja on kuusi kuukautta, joka edellyttäisi toimenpiteitä ja tässä kohdinhan se ei toteudu, Tuija Reinikainen toteaa.