Lahden tekninen lautakunta käsittelee keskustan liikenneselvitystä tulevana tiistaina.
Kunnallistekniikan johtaja Jorma Vaskelainen esittää lautakunnalle, että bussireitit ohjataan Trion ja matkakeskuksen kautta kulkeviksi. Samalla Vesijärvenkadun läpiajoliikenne estetään ja Aleksanterinkadusta muodostetaan kävelykatu.
Kokoomus on lyönyt jo kantansa kiinni. Valtuuston suurin puolue ei kannata Aleksin sulkemista.
Valtuustoryhmän päätti keskiviikkona kokouksessaan, että tulevat joukkoliikennereitit tulisi suunnitella Aleksanterinkadun kautta niin, että torille tulisi bussiterminaali.
Kokoomuksen mielestä pysäkkien vaihtopaikkaa ei pidä tässä vaiheessa suunnitella kauppakeskus Trion tuntumaan Vesijärvenkadulle.
Demareissa valmiutta kompromissiin
Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän puheenjohtaja Jarkko Nissisen mukaan puolue ajaa Aleksanterinkadun muuttamista kävelypainotteiseksi.
- Meidän lähtökohta on se, että Aleksista on tehtävä aidosti viihtyisä ja toimiva kävelykatu.
Osa sosiaalidemokraateista haluaisi rahoittaaAleksin liikenteeltä heti, mutta Nissisen mukaan sosiaalidemokraateilla on valmiutta myös kompromissiratkaisuun, mutta viiden vuoden siirtymäajan puitteissa.
Taustalla kuultaa kokoomuksen ja demareitten kädenvääntö kaupunkiliikenteen kilpailuttamismallista.
- Jos ei saada suoraan kävelykatua Aleksille, niin vaihtoehtona on välivaiheratkaisu. Siinä tapauksessa Trion terminaalillakaan ei ole kiirettä.
Vasemmistoliitto ja kristilliset kannattavat ryhminä virkamiesesitystä.
Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Vuokko Kautto tosin kertoo ”ymmärtävänsä myös joukkoliikennemallia".
Vaikka puolittaiseen voittoon
Vihreät on tyytymässä puolittaiseen voittoon.
Valtuustoryhmän puheenjohtaja Aleksi Mäntylä muistuttaa kuitenkin, että tutkittua tietoa esimerkiksi liikennemääristä puuttuu, jos virkamiesten valmistelema malli menee nurin.
- Kehityssuunta on jo parempaan päin, jos Aleksi suljetaan yksityisliikenteeltä ja muutetaan kävelypainotteiseksi joukkoliikennekaduksi. Toki me toivomme, että katu olisi kokonaisuudessaan kävelykatu.