Europarlamentaarikko Riikka Manner (kesk.) katsoo, että huoli Euroopan unionin aluetukirahojen valumisesta Itä- ja Pohjois-Suomesta eteläiseen Suomeen on liioiteltu.
Varkautelaislähtöinen Manner pitää hyvänä sitä, että maakuntaliitot alueiden edunvalvojina ovat tiukkoina mutta katsoo, ettei esimerkiksi Itä-Suomen erityispiirteiden mukaan myönnetty raha voi mennä toisen alueen hyväksi.
- Varmasti myös muut alueet haluaisivat sille potille, joka on korvamerkitty Itä-Suomeen. EU:n lainsäädännön mukaisesti rahan pitäisi kuitenkin pysyä sillä alueella, jolle se on annettu, Manner kuittaa.
- Olin asiassa yhteydessä myös ministeriöön, eikä heillä tämänsuuntaista tahtotilaa tai suunnitelmaa ollut, hän rauhoittelee.
Itä- ja Pohjois-Suomen edunvalvojat, pääasiassa maakuntaliitot, sanovat saaneensa viestiä, jonka mukaan eteläisestä Suomesta tulee painetta jakaa EU-rakennerahastokauden 2014-2020 aluetukipottia nykyistä enemmän Etelä-Suomeen.
Rahojen jaosta päätetään kansallisesti.
Parlamentissakin kriittisyyttä
Manner muistuttaa myös, ettei rahoituksen taso ole vielä selvillä.
- Mitä tulee tämän rahan pienenemiseen Itä-Suomessa, myöskään siitä ei voida sanoa summia eikä edes sitä, pieneneekö potti vai ei. Asiasta päätetään lopullisesti toivottavasti tämän kevään aikana, sanoo Manner.
Rahoituksen tasosta odotetaan linjauksia EU-jäsenmaiden päämiesten huippukokouksesta, joka pidetään huomenna ja ylihuomenna. Jos kompromissi syntyy, rahoitus menee maaliskuussa Euroopan parlamentin hyväksyttäväksi.
Riikka Mannerin mukaan rahoituksen tasoon voi tulla muutoksia vielä parlamentissakin.
- Henki on siellä ollut hyvin kriittinen, koska neuvosto eli valtioiden päämiehet eivät ole monen mielestä riittävästi kuulleet parlamentin linjauksia rahoituksesta.