Kaustinen on ollut jo pitkään yksi maan perussuomalaisimmista kunnista. Syksyn kunnallisvaaleissa puolue vielä vahvisti asemiaan nostamalla valtuutettujensa määrän kymmenestä yhteentoista. Keskusta säilyi suurimpana puolueena 15 edustajalla. SDP:lle jää Kaustisella yksi paikka.
Perussuomalaisten vaalimenestys ei ulottunut kuitenkaan vastuullisiin tehtäviin. Valtuusto jakoi torstaina lautakuntien puheenjohtajuuksia: keskusta vei kaikki puheenjohtajuudet lukuun ottamatta tarkastuslautakuntaa, jonka puheenjohtajuus meni valtuuston ainoalle demariedustajalle.
Eri mieltä vaalituloksen toteutumisesta
Perussuomalaisten paikallisyhdistyksen ja valtuustoryhmän puheenjohtaja Urpo Myllymäki kritisoi voimakkaasti paikkajakoa.
– Keskusta ei kunnioita vaalien tulosta, vaan väheksyy ja halveksii syvästi äänestäjien tahtoa. 11 valtuutettua ja yhtään puheenjohtajuutta ei saatu. Ei se oikein mene.
Aiemmin perussuomalaisille tarjottiin kahta puheenjohtajuutta ja yhtä jaoston puheenjohtajuutta. Vastineeksi puolueen olisi pitänyt luopua lautakuntapaikoista.
– Nyt valtasuhteet ovat niissä 5-4, sitten olisivat olleet 6-3. Eihän tämä ole mikään tarjous, kuittaa Myllymäki.
Keskustan paikallisosaston puheenjohtaja Olli Rantakangas ei niele kritiikkiä.
– Kyllä minun mielestäni tässä toteutuu äänestäjien tahto, koska neuvottelujen pohjana on ollut vaalitulos. Sen mukaisesti paikat on jaettu suhteellisuuden periaatteella.
Perussuomalaiset esitti, että puheenjohtajuudet olisi jaettu kuten suhteellisessa vaalissa eli puolueelle olisi kuulunut paikat 2,4,7 ja 9. Keskusta taas ei tällaista jakoahyväksynyt. Rantakankaan mukaan keskustan ryhmä linjasi vaalien jälkeen, että kaikesta muusta voi keskustella, mutta kunnanhallituksen ja -valtuuston puheenjohtajuuksista pidetään kiinni.
Yhteistyön sujumiseen uskotaan
Alun nihkeydestä huolimatta sekä keskustan Rantakangas että Myllymäki uskovat silti, että tuleva valtuustokausi sujuu hyvässä yhteistyössä. Perussuomalaisten paikallisyhdistyksen ja valtuustoryhmän puheenjohtaja Urpo Myllymäki:
– Kyllä sitä kyettiin viimeksikin. On hyvä, vahva kunnanhallitus ja lautakunnatkin ovat hyviä. Voimasuhteet ovat 5-4 – kyllä meidän toiminta tulee näkymään ja kuulumaan kuntalaisten parhaaksi, en minä sitä epäröi. Eikä tässä ihmissuhteet ole tällaisiin pieniin vääntöihin menneet, kyllä asiat tulee sujumaan.
Olli Rantakangas vakuuttaa samaa:
– Ei ainakaan eilen ollut nähtävissä minkään valtakunnan riitoja nähtävissä valintojen tai muidenkaan asioiden osalta. Uskon, että yhteistyössä lähdetään rakentamaan uutta valtuustokautta.
Rantakangas muistuttaa, että kaudella luvassa on suuria haasteita. Hän toivoo senkin takia puolueiden kykenevän tekemään yhteistyötä puolin ja toisin.