Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret vaativat susien kaatolupien tuntuvaa lisäämistä.
- Susikannan vahvistuessa ajaudutaan yhä useammin ongelmiin ja vaaratilanteisiin. Jo kymmeniä koiria on joutunut suden suuhun metsästystilanteissa, ja lapsia joudutaan kuljettamaan kouluun takseilla. On jopa sattunut tapauksia, joissa sudet eivät ole enää pelänneet ihmistä, kuvaa tilannetta Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Risto Lahti.
Suomessa myönnetään vuosittain vain parisenkymmentä kaatolupaa, joista suurin osa poronhoitoalueille. Keskustanuorten mukaan lupien vaikea saaminen on johtanut jopa oman käden oikeuden käyttöön.
Keskustanuoret ovat laatineet asiasta kansalaisaloitteen. Lahden mukaan aloitteella on jo 10 000 allekirjoittajaa.
Myös MTK vaatii susikantaa kuriin
Maa- ja metsätaloustuottajien etujärjestö MTK vaatii lisää sudenpyyntilupia. MTK:n mukaan paikallisviranomaisilla pitäisi olla oikeus reagoida nopeasti, jos pedot aiheuttavat vaaraa ihmisille ja elinkeinonharjoittamiselle. Kannansäätelyn ensisijaisena tavoitteena pitäisi liiton mielestä olla alueella asuvien ihmisten oikeuksien turvaaminen.
Susikanta on viime vuosina kasvanut muun muassa Ala-Satakunnan alueella.