Ravisuoran matkassa on kuljettu nyt vuosi. Takana on tuhansia kilometrejä, riittävä määrä huoltoaseman sämpylöitä, irtokarkkipusseja ja yli sata lähetystä. Viime vuoden parhaat on palkittu ja suunnitelmat tälle vuodelle ovat valmiina. Palataan kuitenkin hetkeksi Ravisuoran viime vuoden tunnelmiin.
Alkuvuodessa kierroksia nosti kokonaan uusi ohjelma ja uuden tuotantotavan opettelu. Itse hyppäsin remmiin maaliskuun alussa pahimpien "lastentautien" ollessa jo selätetty. Oman urani alusta parhaiten jäi mieleen maaliskuisen Joensuun 75-kierroksen alkujuonto. Siinä nähtiin hiihtoratsastusta parhaimmillaan: Joanna ratsasti suomenhevosella ja selostajamme Juha Jokinen tuli suksilla perässä. Siitä melkein voisi sanoa, että olin suunnitelmissani enempi innokas kuin älykäs, mutta onneksi esiintyjämme vetivät tämänkin shown kunnialla kotiin.
Keväällä sää vaihtelee kovasti ja joskus juontajaltakin katoaa ääni. Tämä tapahtui Seinäjoen T75-kierroksella, jossa myös nähtiin Ravisuoran historian ensimmäiset miesten kyyneleet Harri Rantasen iloitessa valmentamansa Marlon Omin voittaessa Prix d´Etain Royalin. Suorassa lähetyksessä Joannan ääni oli lähinnä pihinää ja Rantanen itkee, se oli elämää aidoimmillaan. Ja sitä Ravisuora myös haluaa olla. Ei teeskentelyä, ei hienostelua vaan aitoa kuvausta hienon lajin ihmisistä ja eläimistä.
Tie Teivaisiin- ravireality nähtiin kevään aikana lähes joka viikko. Siinä Minka Kuustonen, Anu Sinisalo, Antti Reini ja Mikko Kuustonen opettelivat raviurheilun saloja ravivalmentaja Antti Serkamon opein. Kuvauspäiviä meillä taisi olla neljä tai viisi ja ne päivät hersyivät sellaista huumoria ja iloa, että sitä oli välillä vaikea saada editointipöydällä aisoihin. Tiedä häntä, mutta ehkä Tie Teivaisiin oli yksi pieni osasyy siihen, että Ravigaalassa Antti Serkamo palkittiin kunniamaininnalla raviurheilun eteen tekemästään pr-työstä. Onnittelut vielä Antille!
Koko ravivuotta leimasi yksi huippuhevonen. Hevonen jonka ensi otteista nähtiin, että nyt on mahdollisuudet mihin vain. Tuo hevonen oli ja on Brad de Veluwe. Uskomaton voittokulku ja maailman ennätys, sekä otteet jotka antavat uskoa tälle vuodelle ja jopa lupaavat jotain. Kultakimpale, josta on haaveiltu jo pitkään.
Kesän suurtapahtumat alkoivat kesäkuussa Kymi GP:llä. Tänä vuonna siellä nähtiin yksi viime vuoden isoimmista kansainvälisistä tähdistä Commander Crowe, joka nitisti kilpakumppaninsa selvästi. Taas oli aihetta myös Suomen lipun heilutukseen, kun voittajaseremonioihin ruunan talutti suomalainen Karoliina Oinonen. Kouvolassa oli hellekeli ja siitä parin viikon päästä Suur Hollola raveissa kesäkuun lopussa ulkostudiossa Joanna ja kommentaattori Kari Lähdekorpi istuivat goretex-takeissaan välillä vilusta väristen. Sää vaihtelee, mutta hymyt eivät hyydy.
Yksi kesän isoista rypistyksistä oli Kuninkuusravit. Tv-tuotannon kannalta haasteita asettaa tapahtuman koko, ihmismassat ja aikataulut. Tunnetta riitti joka tuuttiin, kommentaattorimme hevonen voitti lauantaina St.Michelin ja kuninkaallisten kruunaaminen herkistää aina! Paljon oli valmisteltu, tehty ennakkojuttuja Urheiluruutuun ja Mikkeliin saavuttiin jo perjantaina. Sunnuntai-iltana koko porukka oli aika kaikkensa antanutta.
Kaikenlaisia sattumuksiakin sattuu. Kaustisen T75-kierroksella kommentaattorina toiminut Rainer Björkroth vetäisi vahingossa suorassa lähetyksessä nk. komennon irti ja näin selostaja ja kommentaattori ihmettelivät ohjaajan komentojen puuttumista. Niin vaan luotto kanssapeluriin toimi ja lähetys saatiin kunnialla loppuun. Joskus myös Ravisuoran tiimin ajoittain hiukan hersyvä ja palautetta antava huumori kaikuu linjoilla ja eihän se pokka ole aina pitänyt lähetyksessäkään.
Kaikki ravipaikkakunnat ovat omanlaisiaan ja paikallisten vastaanotto tv-ryhmällemme on aina positiivinen. Tarinoita matkan varrelle riittää ja tämä alkuvuosi on jo näyttänyt, että vauhti vain kiihtyy. Tällä viikolla Ravisuora suuntaa Ouluun Toto75-finaalikierrokselle Jackpotin hakuun. Viime viikon miehisyydestä teidät karistaa Joanna Kuvaja ja Laura Ruohola. Selostuksesta ja kommentoinnista vastaavat herrat Juha Jokinen ja Kari Lähdekorpi. Pysykää mukana!
Lotta Westerberg
Westerberg on Ravisuoran tuottaja, joka elää ja hengittää kaikenlaisesta urheilusta.