Keskustan konkaripoliitikko Paavo Väyrynen ilmoitti tänään lähtevänsä ehdolle sekä eduskunta- että eurovaaleissa.

Väyrynen sanoi myös toivovansa, että perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini asettuisi eurovaaleissa ehdolle.

- Olisi mukava ottaa miehestä mittaa, Väyrynen kirjoittaa blogissaan.

Timo Soini kommentoi asiaa heti - niin ikään blogissaan.

- Paavo Väyrynen tuli Suomessa jo Soinin linjoille. Ydinkysymys on, tuleeko keskusta, Soini sanailee.

EU-kriittisyydestään tunnettu Väyrynen saapui Soinin mielestä "tukemaan David Cameronin linjaa EU:n uudistamiseksi".

- On Eurooppa-tason uutinen, mikäli koko Suomen oppositio on Cameronin aloitteen takana. Pullon henki on vapaana ja samasta pullosta putkahti esiin myös Paavo Väyrynen, Soini veistelee.

Omista ehdokkuuksistaan Soini sanoo kertovansa sitten, kun on tehnyt päätöksensä. Sen aika ei ole vielä.

- Haluan jatkaa puolueen puheenjohtajana. Se on ensimmäinen tavoite, ja mahdollinen valituksi tuleminen aiheuttaa jatkoharkinnan. Päätavoitteeni on parempi sopimus Suomelle ja Euroopalle sekä kansanäänestys siitä, Soini sanoo.

- Olen otettu, että jopa keskustan kunniapuheenjohtaja toivoo ehdokkuuttani, hän kirjoittaa.