Turun perussuomalaisten valtuustoryhmän yhtenäisyyttä koetellut kiista ryhmäjohtajan valinnasta on sovittu. Marraskuussa tehtävään nimetty Jouko Laakso saa jatkaa. Viime maanantaina valtuustoryhmä valitsi hänen tilalleen Mikael Miikkolan, mutta nyt tilanne on palautettu ennalleen.

Turun perussuomalaisten puheenjohtaja Timo J. Laihinen kertoo, että kiista johtui valtuustoryhmän sääntöjen tulkintaerimielisyyksistä.

- Valtuustoryhmän jalkeille saattaminen on ollut valtaosalle meistä uusi asia. Siitä syystä pykäliä on tulkittu virheellisesti. Asia on nyt tutkittu, ja lopputulos on se, että marraskuussa ryhmäjohtajaksi valittu Jouko Laakso voi jatkaa tehtävässä kuluvan vuoden ajan.

Laihinen kiistää, että kompromissin taustalla olisi pelko valtuustoryhmän hajoamisesta heti alkuunsa. Turun kaupunginvaltuusto kokoontuu uuden vaalikauden ensimmäiseen istuntoonsa maanantaina.

- Kyse ei ollut hajoamisuhasta, vaan puhtaasta tulkintavirheestä. En ymmärrä enkä usko kenenkään pohtineen ryhmästä irtautumista tämän asian takia. Tietysti tulkintavirheet täytyy korjata, jotta pystytään toimimaan täydessä yhteisymmärryksessä, vakuuttaa Laihinen.

Jouko Laakso kertoo, että hän on tyytyväinen asian saamaan käänteeseen. Siitä huolimatta hän aikoo perjantaina järjestää ylimääräisen paikallisyhdistyksen vuosikokouksen, jossa on tarkoitus keskustella yhdistyksessä tapahtuneista sääntörikkomuksista.