Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) osallistuu huomenna perjantaina Sveitsissä alkavaan maailman talouseliitin tapaamiseen. Davosissa kokoontuva World Economic Forum pohtii talousasioita kahden päivän ajan, valtiovarainministeriö kertoo.
Urpilainen on kutsuttu perjantaiseen ylimpien talouspäättäjien epäviralliseen kokoukseen. Palaverissa käsittellään tämän vuoden maailmanpolitiikan keskeisiä aiheita ja pohditaan keinoja tukea kasvua sekä työllisyyttä. Urpilaisen ohjelmassa on myös useita muita tilaisuuksia sekä kahdenvälisiä tapaamisia.
Talousfoorumiin saapuu kaikkiaan 2 700 osallistujaa. Mukana on suuri joukko politiikan päätöksentekijöitä, joista 50 on hallitusten nokkamiehiä tai valtionpäitä. Paikalla on myös yritysjohtajia, järjestöihmisiä, akateemisen maailman edustajia ja mediaa.