- Puheenjohtajan aiempi tiukka kontrolli sen suhteen mitä puolueessa tapahtuu, on pahasti lipsunut eikä hän ole enää puolueensa suvereeni hallitsija, Tuomioja kirjoittaa.

Tuomiojan mielestä syy Soinin otteen kirpoamiseen löytyy tämän halusta kasvattaa puoluetta hinnalla millä hyvänsä.

- Henki, jonka Soini opportinistisuudessaan päästi pullosta hyväksyessään Suomen sisun ääriainekset ehdokaslistoilleen, on kohta pysyvästi tahrannut puolueen yhteistyökelpoisuuden ja voi pian uhata Soinin asemaa puolueen johdossa, Tuomioja sivaltaa.

Tuomioja on otsikoinut kirjoituksensa provosoivasti "Jytkymaakarien uudet avaukset rasismista uusliberalismiin". Otsikolla Tuomioja viittaa myös alkuviikosta julkaistuun europarlamentaarikko Sampo Terhon (ps.) työryhmän pelastusohjelmaan. Tuomiojan mukaan ehdotukset ruuan ja lääkeiden arvonlisäveron korotuksesta, korkeakoulujen lukukausimaksuista ja työttömyysturvan heikentämisestä tuhoavat puolueen perinteisen pohjan, joka on rakentunut eriarvoisuuden vastustamiselle.

Kirjoituksen pontimena ovat myös viime aikaiset mielipidemittaukset, joissa sosiaalidemokraattien kannatusta on valunut perussuomalaisille.

Tuomioja kutsuu kirjoituksessaan perussuomalaisia useampaan kertaan "persuiksi". Sanaa "persu" ei esimerkiksi eduskunnan keskusteluissa käytetä, koska puhemiesneuvoston linjauksen mukaan siihen sisältyy halventava sävy.