Kuopiolainen kansanedustaja Markku Rossi on nousemassa merkittäville paikoille kunnallisissa ja maakunnallisissa luottamustoimissa alkaneella nelivuotiskaudella.
Sunnuntaina kokoontunut keskustan Kuopion kunnallisjärjestö päätti esittää Rossia Kuopion kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi.
Aiemmin viikonloppuna koolla ollut keskustan Pohjois-Savon piirin hallitus puolestaan nosti Rossin ehdolle maakunnan ykköspestiin eli Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hallituksen puheenjohtajaksi.
Kuopion kaupunginhallitukseen kunnallisjärjestö esittää ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Leila Savolaista ja jäseniksi nilsiäläistä maanviljelijää Tapio Tolppasta sekä opettaja Hetti Rytsyä.
Perussuomalaisista takaisin keskustaan loikannutta Kalevi Kauhasta esitetään Kiinteistö-KYS yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi.
Avustajillekin tärkeitä tehtäviä
Markku Rossin avustajana eduskunnassa työskentelevä 26-vuotias Aleksi Eskelinen on puolestaan kunnallisjärjestön ehdotus kasvun ja oppimisen lautakunnan puheenjohtajaksi Kuopioon. Eskeliselle on tulossa toinenkin merkittävä luottamustoimi, sillä keskustan piirihallitus esittää häntä Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän valtuuston johtoon.
Rossin entinen eduskunta-avustaja, karttulalainen Veijo Karkkonen on puolestaan saamassa jatkopestin Kuopion seudun joukkoliikennelautakunnan puheenjohtajana.
Karkkosta esitetään myös Pohjois-Savon liiton maakuntavaltuuston varapuheenjohtajistoon.
Muut keskeiset keskustan Kuopion kunnallisjärjestön esitykset ovat karttulalainen Anna Olkkonen tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi, Anne Ryhänen keskusvaalilautakunnan puheenjohtajaksi ja Hannu Kananen Servican hallituksen puheenjohtajaksi.