Poliisi ei aloita esitutkintaa keskustapuolueen työntekijöiden Kanarian-matkasta. Matkan rahoitukseen ei liity rikosta, totesi Helsingin poliisin rikoskomisario Sampo Suomala.

Keskusta järjesti piirien toiminnanjohtajille ja muille työntekijöille marraskuussa matkan etelään kiitoksena presidentinvaaleihin ja kuntavaaleihin tehdystä työstä.

Matka oli alun perin määrä maksaa osittain puoluetuella, mutta puheenjohtaja Juha Sipilä päätti, että rahoitus hoidetaan hänen järjestämällään rahakeräyksellä. Osittain matkalaiset maksoivat matkansa itse.

Yksityishenkilö oli tehnyt tutkintapyynnön asiasta. Poliisia pyydettiin selvittämään, oliko puolueella asianmukainen rahankeräyslupa ja että käytettiinkö matkan rahoitukseen puoluetukea.

Tutkinnanjohtaja Suomala kertoo Yle Uutisille, että hän sai puheenjohtaja Sipilältä asiasta selvityksen, jonka perusteella päätös tutkimatta jättämisestä tehtiin.

Sipilä kertoo poliisille, että matkan rahoitus hoidettiin lainmukaisesti.

Puoluetukea ei käytetty, mutta Sipilä liitti selvitykseen Valtiontalouden tarkastusviraston vuonna 2009 tekemään tuloksellisuustarkastuskertomukseen liittyvän maininnan, jossa todetaan puoluetuen olevan yleistukea, jonka käyttöä ei seurata. Puoluetukea voisi siis käyttää myös puolueen työntekijöiden virkistykseen.

Helsingin poliisin päätöksestä kertoi ensimmäisenä MTV3.