Imatran kaupunginvaltuustolla on edessään puheenjohtajan ja ensimmäisen varapuheenjohtajan erottaminen ja uusien valinta.

Valtuuston puheenjohtajaksi äänestetty kokoomuksen Ismo Pöllänen sekä ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi äänestetty SDP:n Tiina Wilén-Jäppinen kieltäytyivät viime maanantaina ottamasta paikkoja vastaan, sillä tehtävien piti puolueiden ennakkosopimuksen mukaan mennä toisin päin.

Kuntalain mukaan kieltäytyminen ei tässä vaiheessa ole mahdollista vaan Pölläsen ja Wilén-Jäppisen pitää anoa valtuustolta eroa luottamustoimista. Ennen eroanomuksen jättämistä Imatran kaupunginvaltuuston on kuitenkin ensi maanantaina vahvistettava valtuuston viime maanantainen vaalitulos.

Kaupunginhallitus mukaan

Imatran kaupunginlakimies Kaisa Heinon mukaan lähtökohta on, että ehdotus puheenjohtajien valinnasta menee valtuustoon kaupunginhallituksen kautta.

- Poikkeustilanteissa valtuusto voi ottaa asian yksimielisesti käsiteltäväkseen ilman hallituksen valmistelua. Mutta jos eroanomukset jätetään niin tässä tilanteessa on tarkoitus, että valtuuston kokous keskeytetään ja hallitus kutsutaan koolle käsittelemään ja valmistelemaan se asia, Heino kertoo.

Heinon mukaan koko kuvio voisi käytännössä toteutua tulevana maanantaina.

- On tyypillistä, että tämäntyyppisissä tilanteissa valtuuston kokous voidaan keskeyttää ja kutsua hallitus kutsua. Hallitus pääsee valmistelemaan asian, mikä sitten saatetaan kyseisen valtuuston päätettäväksi.

Vaalit vain, jos ehdokkaita enemmän kuin yksi

Valtuuston ei enää tarvitse äänestää koko puheenjohtajistosta vaan vapaiksi tulleet puheenjohtajapaikat päätetään erikseen.

- Eli jos puheenjohtajalle on myönnetty ero niin puheenjohtajan paikka on vapautunut ja siihen valitaan uusi puheenjohtaja ja vastaava menettely tehdään ensimmäisen varapuheenjohtajan kohdalla.

Tässä tapauksessa kuka tahansa valtuutettu voi nostaa ehdokkaansa esille.

- Jos yhteen paikkaan on vaikka kaksi ehdokasta niin sitten automaattisesti järjestetään enemmistövaali, Heino selventää.

Heinon mukaan mikään ei estä Tiina Wilén-Jäppisen eikä Ismo Pölläsen ehdottamista uudelleen valtuuston johtopaikoille.