Lapin suurin puolue keskusta saa Lapin liiton valtuustoon 25 paikkaa. Se on kaksi vähemmän kuin viimeksi.

Vasemmistoliitolle paikkoja on 11, mikä on kolme aiempaa vähemmän. Kokoomus menettää yhden paikan ja saa yhteensä yhdeksän. SDP:llä paikkoja on seitsemän, mikä on kolme vähemmän kuin viimeksi. Vihreät säilyttävät kaksi paikkaa.

Lapin liiton valtuustossa on yhteensä 62 paikkaa, mikä on kaksi vähemmän kuin viime kaudella.

Lapin liiton hallitukseen perussuomalaiset saavat kaksi paikkaa. Viime vaalikaudella perussuomalaisilla ei ollut lainkaan edustajaa hallituksessa.

Keskustalla on kuusi paikkaa ja vasemmistoliitolla kolme. Molemmilla on yksi paikka vähemmän kuin viime vaalikaudella. Kokoomuksella ja SDP:llä hallituspaikkoja on molemmilla kaksi. Se on saman verran kuin edellisellä kaudella.

Lapin liiton hallituksessa on 15 paikkaa. Hallituksen koko pysyy samana kuin edelliset neljä vuotta.

Keskusta luopuu puheenjohtajuudesta

Puolueet ovat sopineet maakunnallisista luottamuspaikoista Lapissa. Sopimus koskee Lapin liiton, Lapin sairaanhoitopiirin, Kolpeneen palvelukeskuksen ja Rovaniemen koulutuskuntayhtymän paikkojen jakamista puolueiden välillä.

Neuvottelujen lopputulos noudattaa kuntavaalien tulosta lukuunottamatta Lapin liiton puheenjohtajan paikkoja. Vaalituloksen mukaan Keskusta olisi saanut sekä valtuuston että hallituksen puheenjohtajuuden. Keskusta kuitenkin luopui valtuuston puheenjohtajan paikasta.

Sopimuksen mukaan Lapin liiton valtuuston puheenjohtajana on vasemmistoliittolainen, 1. varapuheenjohtajana keskustalainen ja 2. varapuheenjohtajana kokoomuslainen vuodet 2013-2014. Seuraavat kaksi vuotta valtuuston puheenjohtajana on SDP:n, 1. varapuheenjohtajana Keskustan ja 2. varapuheenjohtajan Vasemmistoliiton edustaja.

Lapin liiton hallituksen puheenjohtajuus tulee keskustalle koko vaalikaudeksi. Hallituksen varapuheenjohtajan paikka on sovittu jaettavaksi perussuomalaisten ja kokoomuksen kesken. Ensimmäiset kaksi vuotta varapuheenjohtajuus on perussuomalaisilla ja sen jälkeen kaksi vuotta kokoomuksella.

Koulutusvaltuuston puheenjohtaja Kokoomukselle

Rovaniemen koulutuskuntayhtymän valtuuston puheenjohtajuus on Kokoomuksen, 1. varapuheenjohtaja Keskustan ja 2. varapuheenjohtaja Vasemmistoliiton. Koulutuskuntayhtymän hallituksessa puhetta johtaa keskustalainen ja varapuheenjohtajana on perussuomalainen.

Lapin sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtajan paikka on Keskustan, 1. varapuheenjohtajan Vasemmistoliiton ja 2. varapuheenjohtajan Keskustan.

Sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtajuus kuuluu myös Keskustalle. Paikoista kolme on Keskustalla. Muut eli Vasemmistoliitto, Kokoomus, SDP ja Perussuomalaiset saavat kukin yhden paikan.

Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymän valtuuston puheenjohtajan ja 2. varapuheenjohtajan paikka ovat myös Keskustalla, 1. varapuheenjohtajan paikka on Kokoomuksella. Kolpeneen hallituksen puheenjohtajuus on myös keskustalla. Paikoista kolme on Keskustan ja muilla puolueilla kullakin yksi paikka.

Kukin puolue päättää, keitä paikoille valitaan.