Tähän mennessä yksituumaisuus on ollut Ylivieskan luottamupaikoista vielä kaukana. Yksi hiertävä seikka on ollut se, että muut kuin Keskusta vaativat itselleen joko kaupungin hallituksen tai valtuuston puheenjohtajuutta. Keskusta sai kuntavaaleissa 17 ja muut ryhmät yhteensä 18 paikkaa Ylivieskan valtuustoon.
Valtuustoa toistaiseksi johtavan Keskustan Juha Pylväksen mukaan vielä muutama viikko sitten ei osapuolilla ollut edes kunnon neuvotteluyhteyttä. Lähestymistä on kuitenkin viime päivinä tapahtunut ja neuvotteluasteelle on päästy.
- Vielä joulukuussa ryhmien näkemykset olivat niin kaukana toisistaan, ettei niistä voitu edes neuvotella. Nyt Keskustan esittämästä pohjaesityksestä ollaan kuitenkin voitu jo keskustella. Viimeksi käydyssä neuvonpidossa molemmat puheenjohtajuudet olivat tarjolla Keskustalle. Ei voi sanoa, että koalitio olisi vetäytynyt vaatimuksistaan, mutta jonkin verran on ollut vastaan tuloa, kuvailee Pylväs.
Kuntakentän muutos houkuttelee mukaan päättämään
Kysyttäessä, miksi luottamuspaikkojen jako on nyt Ylivieskassa niin vaikeaa, Pylväs naurahtaa.
- Vastaisin heti, jos tietäisin. Kuntakentän myllerrykset saattavat tuoda paineita, että kaikki haluavat olla niitä joko kannattamassa tai vastustamassa. Mutta ei sitä kukaan ole minulle ääneen sanonut, toteaa Pylväs.
Pylväkselle kova vääntö luottamuspaikoista on ollut henkilökohtaisesti raju pettymys.
- Nelivuotiskauden aikana valtuusto on puhaltanut yhteen hiileen. Nyt eripuraa kuitenkin on löytynyt näin paljon valtuuston sisältä, huokaa Pylväs.
Sovun hieromisella alkaa olla kiire, sillä uusi valtuusto kokoontuu 29. tammikuuta. Jos yksituumaisuutta ei saada aikaan ennen sitä, valitaan luottamushenkilöt äänestämällä valtuuston kokouksessa.