Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Mauri Pekkarinen (kesk.) toivoo valtion palaavan telakkatoimintaan omistajana. Ylen radio 1:n Ykkösaamussa Pekkarinen kertoi kannattavansa valtion ja yksityisten sijoittajien konsortiota, joka ostaisi STX:n telakat. Pekkarinen painottaa, että telakkatoimialaa ei saa päästää pois Suomesta.

Pekkarisen mukaan Suomen valtio ei olisi voinut mennä kovinkaan pidemmällä telakkateollisuuden avustamisessa ja lainojen takaamisessa. Vastassa olisivat olleet lait ja eurooppalaiset normit. Telakkapeli on kuitenkin muuttunut, joten uusia keinoja on löydettävä. Pekkarinen näkee valtion osaomistajuuden ratkaisuna.

- Olen ihan varma, että STX on valmis poistumaan täältä Suomesta niin pian, kun se löytää telakalle sellaisen ostajan, joka on täällä valmis toimimaan, Pekkarinen toteaa.

Pekkarinen muistuttaa, että Italiassa, Ranskassa ja Espanjassa valtio omistaa suuret telakat. Jotta telakkateollisuudella on tulevaisuus myös Suomessa, valtion on tultava aktiivisesti mukaan, Pekkarinen kertoo.

Seuraava haaste Suomen telakkatoiminnalle on saksalaisyhtiö TUI Cruisesin tilaus. Pekkarisen mukaan kahden TUI-laivan tilaus on saatava Suomeen, muuten STX häipyy.