Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) painottaa, että presidentti Sauli Niinistön esille nostama palkka-ale on henkilökohtainen ele. Kataisen mukaan tarkoituksena ei ollut kannustaa yleiseen palkanalennukseen. Katainen pitää Niinistön esitystä samankaltaisena eleenä kuin hallituksen taannoista päätöstä laskea ministereiden palkkoja.
Kataisen mielestä Niinistön ele lisää yhtenäisyyden tunnetta. Itse keinoja taloustilanteen parantamiseen on useita, Katainen kirjoittaa MTV3:n kolumnissaan.
- Joillain työpaikoilla on otettu käyttöön erilaisia joustoja palkoissa ja työajoissa, jotta kaikki ovat saaneet pitää työpaikkansa heikon taloustilanteen aikana, Katainen antaa esimerkin.
Katainen toteaa kolumnissaan Suomen talouden olevan erittäin haastavassa tilanteessa. Kataisen mukaan edessä olevat leikkaukset ja veronkorotukset eivät riitä, vaan kilpailukyvyn parantamiseksi on löydettävä muitakin ratkaisuja.