EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies ottaa kantaa Yle Uutisten haastattelussa presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuheeseen ja korostaa, että kaikkien on osallistuttava talkoisiin, jotta talouden suunta ja työllisyyskehitys saadaan käännettyä.
- Kaikkien on oltava näissä talkoissa mukana oman kantokykynsä pohjalta.
Työmarkkinajärjestöillä on Häkämiehen mukaan iso vastuu siitä, minkälaisia päätöksiä tehdään työurien osalta ja erityisesti minkälainen palkkakierros käydään kuluvana vuonna.
- Nyt pitää hakea yhteisiä linjauksia työmarkkinajärjestöjen kesken, tilanne on haastava. En halua yksilöidä vielä minkälaisia päätöksiä olisi tehtävä, mutta talous on saatava nousu-uralle ja millään yksittäisellä tempulla se ei onnistu. Sopu ja kansallinen konsensus ovat ensisijaisia.
Häkämiehen mukaan on turha odottaa, että Suomen ulkopuoliset suhdanteet tilannetta korjaisivat.
- Olemme EK:ssa erittäin huolissamme viimeaikaisesta työllisyyskehityksestä ja käänteen aikaansaamiseksi tarvitaan päättäväisiä ja rohkeita ratkaisuja. Presidentti käsitteli puheessaan kansallista eheyttä, mikä tietenkin on tärkeätä tässä tilanteessa.
Isosta kokonaisuudesta on nyt Häkämiehen mukaan kyse ja hallitus joutuu helmi-maaliskuussa näitä kysymyksiä käsittelemään.