Keskustan ja perussuomalaisten riveistä arvostellaan hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa. Opposition edustajien mielestä puolustuslinjaus on pettymys.
Ulkoasiainvaliokunnan keskustalaiset jäsenet pitävät selonteon sisältöä ristiriitaisena suhteessa käytännön toimiin turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa. Lisäksi he kummeksuvat sitä, ettei selonteossa linjata selkeästi Puolustusvoimien rahoitusta vuoden 2015 jälkeen.
- Hallitus ei joko pystynyt tai ei halunnut ottaa kantaa puolustuksen tulevaisuuteen. Puolustusvoimien rahoitus oli ainut merkittävä ratkaistava avoin kysymys, todellinen valinnan paikka. Hallitus teki valinnan tekemättä mitään. Se on surkeaa, sanoo entinen puolustusministeri, kansanedustaja Seppo Kääriäinen (kesk.).
Myös perussuomalaiset puolustusvaliokunnan jäsenet äimistelevät sitä, ettei hallitus kyennyt ottamaan yhteistä kantaa puolustusmenojen tulevaan tasoon. Heidän mukaansa "selonteko oli sen olennaisimman kysymyksen osalta rimanalitus".
- Kun tasokorotusta ei kirjattu hallituksen kantana, jää asia ratkaistavaksi seuraavissa eduskuntavaaleissa ja niiden jälkeisissä hallitusneuvotteluissa. Tilanne vaikeuttaa Puolustusvoimien pitkän tähtäimen hankintojen valmistelua ja toimintaa, todetaan Jussi Niinistön, Pentti Oinosen ja Ismo Soukolan yhteisessä tiedotteessa.