Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi toivottaa tervetulleeksi EU:n yhteisen pankkivalvonnan. Kauppi vaatii kuitenkin hallitusta pitämään kiinni siitä, ettei suomalaisten pankkiasiakkaiden maksettavaksi sälytetä muualla syntyneitä tappioita.

Kauppi harmittelee, että Ruotsi, Britannia ja Tshekki ovat jäämässä pankkivalvonnan ulkopuolelle.

- FK on pitänyt tärkeänä, että mahdollisimman monet euron ulkopuolisetkin maat olisivat mukana yhteisessä valvonnassa. Ruotsin ja Tanskan mukanaolo olisi Suomen kannalta toivottavaa, Kauppi sanoo Finanssialan Keskusliiton tiedotteessa.

Kaupin mielestä Suomen tulisi vaalia kansallista etua, kun EU etenee kohti pankkiunionia.