Suomen taloustilanteen kohentaminen vaatii uusia päätöksiä, painotti Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies Yle Radio 1:n Ykkösaamussa.
Häkämies ei haastattelussa täsmentänyt, mitä keinoja hän tarkoitti. Keskustelun on hänen mielestään keskityttävä siihen, miten talous ja työllisyys käännetään nousuun.
Häkämies on aiemmin ehdottanut mm. viikkotyöajan pidentämistä kahdella tunnilla.
Vastuu Suomen talouskäänteestä on Häkämiehen mielestä sekä hallituksella että työmarkkinajärjestöillä. Hallitus tekee keväällä ns. puoliväliarvion, minkä yhteydessä hallitusohjelmaa on hänen mielestään muutettava.
Taloustilanne on kahdessa vuodessa heikentynyt. Esimerkiksi hallituskauden alussa tehty ennuste, että Suomen velkataso kääntyy laskuun vuoteen 2015 mennessä, ei enää päde.
Työmarkkinaneuvottelut alkavat myös kevällä. EK lähtisi mieluiten liittotason neuvotteluihin, joskin sopimustapa ei Häkämiehen mielestä ole olennainen.
Häkämies painottaa, että myös yritystasolla on voitava tehdä kilpailukykyä parantavia ratkaisuja. Näin on toimittu esim. Saksassa ja kokemukset ovat hyvät.
Suomen kilpailukyky heikkeni selvästi vuonna 2010. Nyt osapuolten on kyettävä uusiin ratkaisuihin, mutta ratkaisujen ei tarvitse astua voimaan heti. Riittää, jos uudistukset tulevat asteittain. Pääasia, että ratkaisuja saadaan aikaan, Häkämies painotti.
Häkämiehen mielestä kolmikantaneuvottelut voivat tuottaa tulosta. Hallitus ja työmarkkinajärjestöt ovat tietoisia tilanteesta. Vaikka osapuolet julkisissa kannanotoissaan näyttävät olevan kaukana toisistaan, neuvotteluissa pyritään kyllä hyvään lopputulokseen, EK:n toimitusjohtaja arveli.
Tulokset ovat kuitenkin välttämättömiä, Häkämies huomautti. Jos niitä ei saada, seurauksena on väistämättä hyvinvointipalveluiden rahoituksen rapautuminen, mikä johtaa leikkauksiin ja veronkorotuksiin.