Mistä on kyse?
Keminmaan valtuusto kokoontuu maanantaina valitsemaan uutta kunnanjohtajaa. Jatketun hakuajan seurauksena valtuusto pääsee valitsemaan kunnanjohtajan 13 ehdokkaasta. Hakijoiden joukossa ovat kaikki viisi ensimmäisellä kerralla hakenutta.
Suurimmissa valtuustoryhmissä valintakokousta odotetaan mielenkiinnolla. Hakuprosessi ei saa pelkkää kiitosta, sen sijaan hakijoiden määrän kasvamista pidetään hyvänä.
Keskustan Mikko Lampela kiittelee laajentunutta hakijajoukkoa.
Vasemmistoliton Hannu Roivainen arvioi hakijoiden olevan hyviä persoonia. Sen sijaan kunnanjohtamiskokemusta Roivainen kaipaisi lisää.
Keminmaalaisten Parhaaksi -ryhmän Hannu Tikkala valittelee, että kunnanjohtajaksi hakeneistä on kerrottu hyvin vähän.
- Nimi, ikä ja nykyinen ammatti, ei siltä pohjalta voi omaa suosikkia valita. En minä eikä kukaan menidän ryhmässämme, sanoo Tikkala.
Niin Roivainen kuin Tikkalakin arvioivat hakijoiden maanantaisten haastattelujen nousevan tavallista tärkeämmiksi mikäli valtaryhmän muodostavat keskusta ja kokoomus eivät tee keskenään päätöstä kunnanjohtajasta.
Luottamusjohtopaikkoja ei samaan pakkaan
Kunnanjohtajavalinnan yhteydessä Keminmaassa on nostettu esiin tulevan valtuustokauden johtavien luottamuspaikkojen jako.
- Asia tuskin nousee esiin maanantain kokouksen yhteydessä, arvioi keskustan Lampela.
- Kunnanjohtaja valitaan kuudeksi vuodeksi. Valtuustokausi kestää neljä vuotta ja hallituksessa kausi voi olla kaksi vuotta, muistuttaa Lampela.
Myöskään Roivainen tai Tikkala eivät usko kaksien valintojen kietoutuvan yhteen valtuuston kokoontuessa.
Mikäli kunnanjohtajan valinnasta tulee puhtaasti puoluepoliittinen, uskoo Roivainen sen heijastuvan johtavien luottamuspaikkojen jakoprosessiin.
Tikkalan mukaan kauppaa tuesta tulevalle kunnanjohtajalle ei käydä maanantaina. Hän pitää kuitenkin perusteltuna antaa kunnanhallituksen puheenjohtajuus tulevassa valtuustossa keskustan jälkeen suurimmalle ryhmälle eli Keminmaalaisten Parhaaksi -ryhmälle.