Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on sitä mieltä, että Suomen maine muiden maiden silmissä ei ole kärsinyt eurokriisin keskellä. Hän ei myöskään usko, että YK:n äänestyksessä turvallisuusneuvoston jäsenyydestä kärsitty tappio olisi merkki kolhusta Suomen imagossa.

- Maineemme on sellainen kuin ansaitsemme, erittäin hyvä. Ansiomme tunnetaan, Niinistö sanoi itsenäisyyspäivän vastaanoton alkajaisiksi Yle TV1:n haastattelussa.

Vastaanoton teemaksi on valittu "suomalaisia tekoja ja työtä". Kutsuvieraiden listaa laadittaessa on pohdittu erityisesti, ketkä ovat työnsä ja tekojensa kautta edistäneet Suomen ja suomalaisten hyvinvointia.

Ensimmäistä itsenäisyyspäivän vastaanottoaan Presidentinlinnassa isännöivä Niinistö kertoi arvostavansa valtavasti suomalaista päättäväisyyttä ja vastuunkantoa.

- Pelkään pahoin, ettei aikaa ole kaikkien luettelemiseen, Niinistö vastasi, kun häneltä kysyttiin vuoden aikana eniten sykähdyttänyttä tekoa.

Linnan juhlien vieraiden joukossa on työntekijöitä yli 50 ammatista. Lisäksi paikalle saapuu runsaasti erilaisten työnantajien edustajia niin pien- kuin suuryrityksistäkin.

Suoraa lähetystä Linnan juhlista voi seurata Yle Uutisten sivuilla klo 22.15 saakka. Lähetys näkyy verkon kautta myös ulkomailla.