Vähävaraisille tarkoitettua itsenäisyysjuhlaa vietettiin torstaina Hakaniemen torilla Helsingissä. Paikalle kerääntyi Heikki Hurstin arvion mukaan noin 700 ihmistä.
- Tapahtuma meni oikein mukavasti. Nyt pestään jo soppatykkejä, kertoo Hursti.
Hakaniemessä jaettiin halukkaille yhteensä yli 500 ruokakassia. Lisäksi tarjolla oli ilmaista lihakeittoa ja pullakahvit.
Järjestäjät odottivat tilaisuuteen myös kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäkeä (vas.). Arhinmäki on vieraillut Hakaniemessä aiemmin, mutta tällä kertaa hän ei päässyt paikalle.
- Arhinmäki oli sairauslomalla eilisen ja on edelleen kipeänä. Linnan juhlissa hän yrittää piipahtaa, mutta sekin on epävarmaa, sanoi ministerin erityisavustaja Anne Moilanen iltapäivällä.
Heikki Hursti jatkoi vanhempiensa Veikko ja Lahja Hurstin muodostamaa perinnettä nyt kahdeksatta kertaa. Hänen vanhempansa järjestivät tilaisuuden kristillisen avustusjärjestönsä kautta noin kolmen vuosikymmenen ajan.