Nyt ovat maakuntien kirjat, ehkä vihkotkin, sekaisin! Mielipidemittauksesta toiseen surkeana raahustanut keskusta on vähitellen nousemassa kanveesista.
Maakuntien puolue on tehnyt jotakin oikein ja saanut alaspäin sojottavat käppyrät tanakasti erektioon.
Ylen tuore kysely mittasi keskustalle peräti 18 prosentin kannatuksen, joka on 2,5 prosenttiyksikköä enemmän kuin heinäkuussa. Eikä se kuntavaalituloskaan ihan huono ollut - ainakaan odotuksiin nähden. (Tosin T. Soini sanoo tähän: "Keskustan tulos oli huonoin 36 vuoteen, puolue menetti satoja paikkoja." Mutta happamia ovat pihlajanmarjat.)
Uusi puheenjohtaja Juha Sipilä onnistui miltei mahdottomassa: miljonääri ja märkäkorva on vakiinnuttanut asemansa vakavasti otettavana oppositiojohtajana.
Haastattelin Sipilääsuorassa lähetyksessä vain muutama hetki sen jälkeen, kun hänet oli kukitettu puolueen puheenjohtajaksi Rovaniemellä. Harvoin sitä joutuu toimittajana jännittämään haastateltavansa puolesta. Kysymykset olivat loppua kesken, kun Oulun kokematon komeetta vastaili lyhyesti ja töksähdellen, välillä jopa parilla sanalla.
Eivätkä ne kuntavaalikeskustelutkaan ihan moitteettomasti menneet. Ammattibroilerien joukossa noviisi jäi auttamatta alakynteen.
Mutta ehkä juuri se on Sipilän vahvuus. Hän on ihmisenä miellyttävä. Hän on aito. Hän on pikkuisen ujo, eikä puhu politiikkaa. Ehkä juuri se vetoaa poliittiseen kähmintään kyllästyneisiin suomalaisiin. He ovat saaneet oman ristoreippaansa.
Ja ettei menisi pelkäksi Sipilän hehkutukseksi, pakko myöntää, että keputaata Paavo Väyrysen presidenttikampanjan jälkihehkulla ja onnistuneella On kotiin tulon aika -sloganilla lienee osuutta kepun toipumiseen. Vaikka yhdyssanavirhe häiritsee allekirjoittanutta edelleen.
Vaalirahakohu alkaa unohtua - samoin Mari Kiviniemen cityliberaali habitus. Sipilä on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta, pimeimmästä kepulandiasta, ja on siten uskottavampi keulakuva perämantujen pekoille.
Henkisesti keskusta on nyt opposition pääpuolue. Persuihin karanneet äänestäjät ovat palailemassa kotiin. Eikä se ole mikään ihme: perussuomalaiset kun on hajallaan kuin kapallinen kirppuja.
Nyt pääpersu Timo Soini uhkailee vielä lähdöllä Brysseliin - ja on siis käytännössä jättämässä puolueensa oman onnensa nojaan toistamiseen. Soinin tähti on laskussa, ja hänen saappaisiinsa ollaan jo sovittelemassa Jussi Niinistön tai Jussi Halla-ahon varpaita. Kaimoista Niinistö on jo kieltäytynyt kunniasta, Halla-aho ei sano asialle ei.
Jälkimmäisen rasistiset kiihotustekstit ovatkin jo muuttuneet naistenlehtien siirappisiin parisuhdehaastatteluihin, mikä tuskin on sattumaa pinttyneeltä mediakriitikolta. Ja jos Halla-aho haastaa Soinin, ainakin yksi taho on tyytyväinen: poliittiset kilpailijat, keskusta etunenässä.
Sanna Ukkola
Kirjoittaja on A-studion politiikan toimittaja