Suomi jättäytyy pois EU:n rahoitusmarkkinaverosta.
Hallituksen EU-ministerivaliokunta päätti asiasta perjantain kokouksessaan. Valtiovarainministeriö oli esittänyt sen käyttöönottoa.
Hallituspuolueiden välillä oli valiokunnassa vastakkaisia näkemyksiä mukaanmenosta. Tiiivistettyyn valmisteluun osallistumista kannattivat vihreiden, sosiaalidemokraattien ja vasemmistoliiton edustajat. Kokoomus on kannattanut osallistumista vain jos esityksestä tulee koko EU:n laajuinen. Rahoitusmarkkinavero on tulossa käyttöön noin kymmenessä EU-maassa.
Yle Uutisten tietojen mukaan pääministeri Jyrki Katainen (kok.) päätti Suomen kannan keskustelun päätteeksi. Suomi voi yhä vaikuttaa veromallin muotoiluun, mutta ei ota sitä itse käyttöön.
Kokoomus on katsonut, että vero voisi johtaa Suomessa työpaikkojen menetyksiin. Katainen on pitänyt tärkeänä muun muassa Ruotsin ratkaisua asiassa, eikä Ruotsi ole osallistumassa veron valmisteluun.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) sanoo, ettei päätökseen voi olla tyytyväinen.
- Olemme Suomessa, Euroopassa ja globaalisti jo vuosikymmeniä ajaneet rahoitusmarkkinoiden aiempaa parempaa sääntelyä, koska olemme nähneet spekulaation merkittävänä epävakauden ja siten myös finanssikriisien aiheuttajana, Urpilainen kirjoittaa blogissaan.
Myös vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö pitää poisjättäytymistä virheenä. Niinistö kirjoittaa blogissaan, että Suomen etu olisi ollut vaikuttaa ryhmässä siihen, että veroon liittyvät uhkakuvat eivät toteutuisi. Suomen on hänen mielestään jatkettava työtä mahdollisimman kattavan transaktioveron käyttöönoton puolesta.
- Vero voisi vähentää keinottelevaa rahaliikennettä ja luoda vakautta talouksiin. Vero pureutuu rakenteellisiin ongelmiin, jotka ovat myös EU:n talouskriisin taustalla, Niinistö sanoo.