Vaasalainen Susanna Koski on Pohjanmaan Kokoomuksen uusi puheenjohtaja. Kokoomuksen piirikokous valitsi Kosken puheenjohtajaksi eilen kahden vaalikierroksen jälkeen. Toisella kierroksella Koski voitti alavutelaisen Pauli Talvitien äänin 64-51.

Koski on toiminut Kokoomuksen puolevaltuutettuna ja Kokoomuksen piirihallituksen jäsenenä. Koski valittiin lokakuun kuntavaaleissa myös Vaasan kaupunginvaltuuston jäseneksi.

Susanna Koski näkee valintansa on osoituksena Kokoomuksen uudistumishalusta.

- Nuoren naisen valinta piirin puheenjohtajaksi on historiallinen ja rohkea päätös, Koski sanoo. Susanna Koski on 27-vuotias hallintotieteiden maisteri.

Kokouspaikalla arveltiin, että Koski tuli Seinäjoella pidettyyn piirikokoukseen altavastaajana, mutta lähti sieltä voittajana ennen muuta vakuuttavan esiintymisensä ansiosta.

Valintaan tarvittiin kaksi vaalikierrosta. Ensimmäisessä vaalissa Koski sai 52 ääntä, alavutelainen Pauli Talvitie 41 ääntä ja kristiinankaupunkilainen Mikael Perjus 24 ääntä. Toisella kierroksella Koski voitti Talvitien äänin 64-51.