Laineen mukaan väitteet (muun muassa sanomalehti Itä-Savo 27.11.) Savonlinnan keskussairaalan kalleudesta Mikkeliin verrattuna ovat käsittämättömiä, koska kustannusrakennevertailu on nähtävissä Itä-Suomen sairaanhoitopiirihankkeen internetsivulla. (www.iser.fi).
- Kustannusrakenneselvityksestä ilmenee, että Mikkelin keskussairaala oli kallein. Lähes yhtä kallis oli Savonlinna. Selkeästi edullisempia olivat Kuopio ja Joensuu, kaupunginjohtaja Janne Laine sanoo.
Kaupunginjohtaja Laineen mukaan ei voi välttyä johtopäätökseltä, että Mikkelistä käsin yritetään nakertaa Savonlinnan uskottavuutta. Kuitenkin pulaa rahasta ja lääkäreistä on myös Mikkelissä.
- Olen sanonut maakuntajohtajalle suoraan, että ei pitäisi ottaa julkisuudessa noin jyrkkiä kantoja, kun ne vielä liittyvät virkavastuuseen. Tuntuu, että hän ei ole tuota kustannusrakenneselitystä lukenut, Laine sanoo.
Savonlinnan ja Mikkelin keskussairaaloiden yhteistyötä sopii Laineen mielestä tarkastella ja mahdollisuuksien mukaan myös tehdä.
- Mutta olisi syytä lopettaa Savonlinnan nokittelu Mikkelin suunnalta. Yritetään väittää asioita, jotka eivät pidä paikkaansa ulkopuolisten asiantuntijoiden tekemien kustannusrakenneselvitysten osalta, jotka osoittivat että Mikkelin keskussairaala oli kalliimpi kuin Savonlinnan keskussairaala, sanoo Janne Laine.
Myös asiaa valaiseva tutkimus on tulossa julki ensi viikolla.