Suna Kymäläinen istahtaa imatralaisen kahvilan pöytään suivaantuneena. Kotikunnan luottamusmiespaikkojen jako kismittää Kymäläistä edelleen.

- Kovin heikosti meni paikkojen jakaminen. Sanelemalla nämä jaettiin, Kymäläinen kummastelee.

Kymäläinen kokee, että esimerkiksi neuvotteluiden ajankohdalla pyrittiin vaikuttamaan lopputulokseen.

- Mielenkiintoista oli se, että neuvotteluajankohta tuli samalle ajalle kuin eduskunnan kyselytunti. Itse olin yksi ryhmämme kolmesta neuvottelijasta, enkä eduskuntatyöni vuoksi päässyt luottamusmiespaikkaneuvotteluihin edes paikalle, Kymäläinen sanoo.

Kymäläinen pitääkin käytyjä neuvotteluita Keskustan vallankaappauksena.

- Selväähän tässä on se, että Keskusta halusi tässä ottaa valtaa itselleen kaappaamalla kaikki avainpaikat, Kymäläinen toteaa ja harmittelee SDP:n vähäistä.

Kymäläisen mukaan myöskään lautakuntapaikkojen jakaminen ei mennyt poliittisten voimasuhteiden mukaan. Hänen mielestään SDP:lle olisi vaalien tuloksen perusteella kuulunut enemmän.

- Esimerkiksi teknisestä lautakunnasta me saimme yhden paikan ja Perussuomalaiset taas kaksi paikkaa, vaikka heillä on ainoastaan kolme valtuutettua.

Ruokolahtelaiskansanedustaja pitää Keskustan toimintaa huolestuttavana tulevien kuntaliitostunnusteluiden kannalta.

- Melkein tekisi mieli sanoa, että tämä oli pikkusieluista ja yksittäisiin henkilöihin kohdistuvaa politiikkaa Keskustalta. Tässä tilanteessa kaikilta odotettaisiin nyt kohtuullisuuden ilmapiiriä. Haavoja tämä jättää.

Eksote edelleen rakennusvaiheessa

Eksoten toimitusjohtaja Pentti Itkonen toi viime viikolla esille kahden palvelupisteen mallin perusterveydenhuollon osalta.

- Mallissa on hyvät ja huonot puolensa. Esimerkiksi Rasilasta ei Honkaharjuun ole pitkä matka, mutta toisaalta taa Rautjärveltä on, Kymäläinen toteaa.

Eksoten valtuustossa istuvan Kymäläisen mielestä mahdolliset tulevat palveluverkkoratkaisut koettelevat nimenomaan iäkkäämpää väestöä.

- Kyllähän nuoremmat kykenevät liikkumaan palveluiden perässä, mutta vanhuksille se on vaikeampaa.

Kymäläinen tunnustaa Eksoten talouteen liittyvät valuviat. Velkataakan hän pelkää jäävän yhteiseksi maksettavaksi.

- Eksoten alibudjetointi on iso ongelma, sillä kattamatta jäävä joudutaan velalla kattamaan ja ne jäävät yhteisesti maksettavaksi.

Suoraa vastausta Eksoten ongelmiin ei Kymäläiselläkään ole esittää.

- Jos joku kykenisi tässä valmiin ratkaisun antaa, niin olisimme sillä tiellä jo, Kymäläinen sanoo.

Hallinnosta karsittavaa

Mahdollisista leikkauskohteista Kymäläinenkin nostaisi esille Eksoten hallinnon.

- Sinne on tullut moniportaisuutta, jota olisi karsittavissa. Hallinnosta saatavat säästöt eivät ole suuria, mutta ne ovat tärkeä signaali ihmisille että asioita tehdään, Kymäläinen perustelee.

Kuntakohtaisen palveluverkon tulevaisuuden Kymäläinen näkee talousvaikeuksista huolimatta mahdollisena.

- Eksote on yhä edelleen rakennusvaiheessa. Kyllä yksittäisissä kunnissa ilman eksotea oltaisiin oltu suurien ongelmien äärellä.