Moskovassa on julkistettu venäjäksi kirja Riita lapsen huollosta Suomessa ja Venäjällä, jonka toivotaan selventävän naapurimaiden eri säännöksiä ja käytäntöjä perheoikeudellisissa asioissa.
- Uskon, että kirjasta on meille molemminpuolista hyötyä, lausui oikeusministeri Anna-Maja Henriksson Moskovan suurlähetystössä asiantuntijoiden kirjoituksia sisältävän Riita lapsen huollosta Suomessa ja Venäjällä -kirjan venäjänkielisen käännöksen julkistamistilaisuudessa.
Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r.) mukaan Venäjän liittyminen kansainvälisiin lapsioikeussopimuksiin sujuvoittaa osaltaan viranomaisyhteistyötä. Henriksson luottaa käytännöntason asiantuntijakontakteihin kahdenvälisen muodollisen asiantuntijaryhmän perustamisen sijaan.
Henrikssonin mukaan Suomen ja Venäjän yhteistyön kehittämisessä perheoikeudellisissa asioissa avainasemassa on maiden lainsäädäntöjen ja järjestelmien tuntemisen lisääminen niin kansalaisten kuin viranomaistenkin keskuudessa.
Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisemassa kirjassa alan suomalaiset ja venäläiset asiantuntijat käsittelevätkin käytännön tasolla maiden erilaista toimintaa ja käsitteistöä lastensuojelussa.
Termistöissä eroja
Kirjan suomalainen toimittaja, Helsingin yliopiston professori Matti Mikkola kertoi tilaisuudessa maiden oikeuslaitosten termistöjen eroista. Venäläinen lainsäädäntö ei esimerkiksi tunne huoltajuutta puhuttaessa vanhempien suhteesta lapsiinsa, vaan huoltajuus on lapselle määrätty sijaishoidon muoto.
Ministeri Henriksson piti tärkeänä Venäjän liittymistä kahteen uuteen Haagin yleissopimukseen, lapsikaappaussopimukseen ja lastensuojelusopimukseen. Ministerin mukaan mahdollisimman tehokas kansainvälisten yhteistyösopimusten soveltaminen parantaa maiden välistä yhteistyötä myös lapsiasioissa.
Henriksson tapasi kaksipäiväisellä Moskovan-vierailullaan Venäjän oikeusministerin Aleksandr Konovalovin. Suomalaisministeri kuvasi keskustelua venäläiskollegansa kanssa erittäin rakentavaksi. Henriksson mukaan Haagin sopimusten myötä myös maiden virkamiesten ja asiantuntijoiden kontaktien pitää tiivistyä entisestään.
Henriksson mukaan Venäjällä on jo tekeillä lista maan virkamiehistä, jotka toimivat lastenhuollossa, ja ministerikollega Kovalov lupasi, että se lähetään Suomeen piakkoin. Suomen oikeusministeriö on lähettänyt Venäjälle vastaavan listan omista asiantuntijoistaan jo aiemmin.
Tiistaina Venäjän lapsiasiamies Pavel Astahov moitti venäläismedialle yhteistyötä Suomen kanssa vaikeaksi, koska Suomi välttelee kahdenvälisen lapsiasiainkomission perustamista. Oikeusministeri Henriksson ei lämpene kahdenvälisen komission tai työryhmän perustamiselle.
- Tärkeintä meille on se, että saadaan viranomaisyhteistyö pelaamaan, kun kerran molemmat maat nyt ovat Haagin lapsikaappaussopimuksen ja myös lastensuojelusopimuksen piirissä. Siihen meidän kannattaa panostaa, Henriksson kommentoi lapsiasiamies Astahovin Suomeen kohdistunutta kritiikkiä
Henriksson keskusteli Moskovassa myös Venäjän pääsyyttäjän Juri Tshaikan kanssa. Tapaamisessa allekirjoitettiin maiden syyttäjien välinen yhteistyösopimus vuosille 2013 - 2014, jolla on tarkoitus tiivistää viranomaisten yhteistyötä kansainvälisen rikollisuuden torjumiseksi.