Laukunnalle esitettiin, että toriparkki hanke käynnistetään edellyttäen, että yksityiset sitoutuvat rahoittamaan ja merkitsemään 150 autopaikkaa kaikkiaan 663:stä parkkipaikasta.
Yhden autopaikan hinnaksi arvioitiin 43 000 euroa. Koko maanalaisen parkkitalon hinnaksi oli laskettu 28,5 miljoonaa euroa.
Toriparkkihankkeen jatkamisen kannalla olivat yhdyskuntalautakunnan kokoomuslaiset sekä vihreiden edustaja. Hanketta vastustivat sosialidemokraatit, keskustalaiset ja perussuomalaiset lautakunnan jäsenet.
Yhdyskuntalautakunnan tiistaisessa kokouksessa Pekka Pohjalainen (kesk) ehdotti, että tilaajohtaja Päivi Salorannan esitys torinaluspysäköintihanketta ei jatketa. Pohjalaisen ehdotusta kannattivat Risto Helminen (sdp), MIrja Piiroinen (sdp), Tiia Nurminen (sdp), Helena Hautakangas (kesk) ja Jukka Pekka Hämäläinen (ps).
Tilaajajohtajan ehdotusta kannattivat Timo Saviniemi (kok), Annamari Torttila (kok), Rami Aaltonen (kok), Jutta Äijälä (kok) ja Martti Töttölä (vihr).