Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) on valmis myöntämään Kreikalle lisäaikaa taloutensa tasapainottamiseen.

- Suomen kanta on se, mikä se on ollut aikaisemminkin. Ymmärrämme, että Kreikan taloustilanne on ollut heikompi kuin mitä ennakoimme sen olevan.

Eduskunnan suurelle valiokunnalle hallituksen kantaa selvittänyt Urpilainen sanoo kuitenkin, että päätös ei merkitse lisärahaa Kreikan vaikeuksiin. Hän uskoo, että aiheesta keskustellaan illalla alkavassa EU:n valtiovarainministerien ecofin-kokouksessa Brysselissä.

- Lisäksi keskustellaan varmasti siitä, miten Kreikan velkataso saadaan sellaiselle tolalle, että maa selviää siitä tulevaisuudessa. Näyttää siltä, että myös siihen tarvitaan lisätoimenpiteitä.

Suuri valiokunta kuunteli aamulla Urpilaista EU:n valtiovarainministerien kokouksesta ja hyväksyi hallituksen neuvottelutavoitteet äänin 16 - 9. Keskusta ja perussuomalaiset olivat lisäajan myöntämistä vastaan.

Pääoppositiopuolueiden mukaan Kreikka ei selviä nykyisistä vaikeuksistaan, joten lisäaika ei auta. Lisäksi niiden mielestä lisäaika merkitsee kuluja rahoittajille.