Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson keskustelee huoltajuus- ja lapsiasioihin liittyvän viranomaisyhteistyön käynnistämisestä huomenna alkavalla Venäjän-vierailullaan.

Henriksson ja Venäjän oikeusministeri Aleksandr Konovalov allekirjoittavat matkan yhteydessä Suomen ja Venäjän oikeusministeriöiden välisen yhteistyöohjelman vuosille 2013-2014. Yhteistyöohjelmassa sovitaan muun muassa Suomen ja Venäjän perheoikeuteen liittyvistä asiantuntijatapaamisista.

Lisäksi Henriksson keskustelee huoltajuus- ja lapsiasioihin liittyvästä viranomaisyhteistyöstä Haagin lastensuojeluohjelman puitteissa. Kansainvälisiä lapsikaappauksia koskevaa Haagin yleissopimusta ryhdytään soveltamaan Suomen ja Venäjän välillä ensi vuoden alusta lähtien.

Henriksson avaa Moskovassa myös lastehuoltoa käsittelevän seminaarin. Helsingin yliopiston järjestämän seminaarin yhteydessä julkistetaan asiantuntijoiden kirjoituksia sisältävä kirja ”Riita lapsen huollosta Suomessa ja Venäjällä”.